Muumikesä

Minulla on ollut muumikesä. Toukokuun viimeisellä viikolla johdattelin englantilais-kanadalaista patikkaryhmääni Seitsemisen kansallispuistossa ja Turun saaristossa. Välietappina oli Tampere, jossa käytiin Muumimuseossa.

Muumikaupasta lähti lukuisia englanninkielisiä muumikirjoja ystävieni mukaan. Itse annoin heille Suomen tuliaisiksi muumimukit. Mukien luovutustilaisuudessa huomasin pitäväni puhetta Muumipeikon, Myyn, Nuuskamuikkusen, Nipsun ja Haisulin kunniaksi. Voi sanoa, että Muumit tekivät täydellisen valloituksen.

Aika kesäkuusta elokuun lopulle kului piirretyn muumisarjan parissa kaverina 1½-vuotias lapsenlapsi. ”Paa-paappa-paappa” ja ”hei muumit” tarttui korvaan tunnareista. Hurrattiin kun Hemuli löysi aivan uuden kasvin. Uskomatonta, miten monta kertaa jaksaa katsoa saman jakson, aikuinenkin.

Cicero on tiettävästi lausunut aforismin: ”Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään.” Onneksi Nuuskamuikkunen pelastaa meidät, joilla ei ole puutarhaa. Jukka Laajarinne kirjoittaa Nuuskamuikkusen vaeltajafilosofiasta erinomaisessa teoksessaan Muumit ja olemisen arvoitus (Atena 2009) ”Minä omistan kaiken mitä näen ja mistä pidän. Minä omistan koko maailman.”

Laajarinne kirjoittaa myös Nuuskamuikkusen ja muiden ötököiden – me kaikki olemme ötököitä – suhteesta toisiin ötököihin, vapauteen, huolehtimiseen, maailman jakamiseen ja yksin oloon. Muumien ja filosofien, Kierkegaardin, Heideggerin ja Sartren, avulla kirja selittää kysymystä ”Kuka minä oikeastaan olen?”

Kun syksyn pimeät illat ja sateiset sunnuntait tulevat, asetun sohvalle Muumikirjojen kanssa ja luen koko pinon uudelleen.