Pyynikin kesäteatterissa esitetty Häräntappoase sai kaivamaan Anna-Leena Härkösen kirjan esiin uudelleen. Allun ajatusmaailma puree edelleen niin kuin 80-luvulla.
Kirjasta tehty elokuva tai näytelmä on aina arvaamaton kokemus kirjan lukeneelle. Käsikirjoittajan, dramaturgin ja ohjaajan mielikuvat ja näkemykset tekstistä osuvat harvoin aivan samaan kuin omat.
Keväällä näin Kotkassa Toivo Pekkasen romaaniin Jumalan myllyt tehdyn näytelmän Maailma alkaa vasta. Näytelmä on yli kolmituntinen ja siinä on suuria yhteiskunnallisia teemoja ja paljon henkilöitä. Iso annos kerralla nielaistavaksi. Kesällä sitten luin 500-sivuisen kirjan, ja näytelmä alkoi elää mielessä aivan eri tavalla.
Viime viikolla näin näytelmän uudelleen Tampereen teatterikesässä ja kirja heräsi eloon. Tunnistin Pekkasen tekstiä repliikeissä ja ymmärsin paremmin dramaturgin ja ohjaajan ratkaisuja.
Tietenkään ei voi olla niin, että jos näytelmä perustuu kirjaan, olisi kirja aina luettava jotain ymmärtääkseen. Mutta kirjan lukeminen antaa näytelmälle lisää taustaa ja lukukokemus on jo itsessään ilo.
Syksyn ensi-iltoja selaillessani huomasin, että uudemmista kotimaisista kirjoista saavat näyttämöversion ainakin Kari Hotakaisen Huolimattomat (Tampere) ja Mikael Niemen Populaarimusiikkia Vittulanjängältä (Lahti). Jälkimmäisestähän on olemassa aivan mainio elokuvakin, joten siitä vaan vertailemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti