Lempikirja?

Osuin luennolle, jossa kyseltiin ihmisten lempikirjoja. Mahdoton tehtävä. Heti kun ajatteli yhtä, tuli mieleen, että sittenkin se toinen, ja entä ne muut?

Pienenä lempikirjani oli Tammen kultaisten kirjojen Putti joka ei ollut lintu eikä kala. Kissahan Putti tietenkin oli ja löysi oman kissaperheensä lopulta. Tanskalaisen lastenkirjailijan ja kuvittajan Arne Ungermann Jørgensenin tekemä kirja on minulta hävinnyt, ehkä puhkiluettu.

Kirsi Kunnaksen Tiitäisen satupuusta osaan edelleen runoja ulkoa. Sisäkanteen on kirjoitettu ”Soili 6v, Tänä vuona täyttää 7 v”, isojen siskojen avustuksella varmaan.

Yksi ehdoton lempikirjani on ollut Paavo Haavikon Runot 1951-1961. Tai oikeastaan runo nimeltä Jos ei ole muuta kokoelmasta Synnyinmaa. Siinä sanotaan: ”Sinä tahdot elää omaa elämääsi. Hyvä. Sinä tahdot olla oma itsesi. Varo. Sitä juuri madot odottavat.” Olin tosi iloinen, kun kirja löytyi Tampereen Lukulaarista.

Kevyemmältä osastolta nousee Antero Alpolan Poudalla sataa harvoin (1958), jonka annista keskustelin viime viikolla vanhan ystäväni Turkan kanssa. Minua naurattaa aina pakina nimeltä Naksutin. Turkka muisteli nimikertomusta Poudalla sataa harvoin eli 'Himon pauloissa', joka kertoo kuinka perinteinen suomalais-kansallinen aihe muuttuu elokuvantekijöiden käsissä saippuaoopperaksi. Käsikirjoitukseen tehtiin vain ”muutamia pieniä toisarvoisia muutoksia”.

Jos lempikirjoja ovat ne, joita on lukenut monta kertaa, pitää mainita Tove Janssonin Kesäkirja (1973), Michel del Castillon Julisteiden liimaaja (1961) ja Albert Camus'n Sivullinen (1960).

On myös sittenkunonaikaa -kirjoja, jotka haluaisin lukea uudelleen: Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla (1959-62, 1527 sivua), J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta (1973-75, 1868 sivua), Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogia (2002-05, 1535 sivua), Jari Järvelän trilogia Veden paino, Pieni Taivas ja Kansallismaisema (2001-06, 1341 sivua).

Aika usein lempikirjani on se, mitä olen parhaillaan lukemassa. Juuri nyt se on Mikko Lahtisen Kirjastojen maa (2010). Filosofi Lahtinen, Kirjastojen mies on kolunnut matkoillaan pitkin Suomea 250 kirjastoa. Vaikka kirjastotalojen interiörit ja kulmakuntien kulttuurihenkilöt menevät mielessäni sekaisin, on ilahduttavaa, miten valtavalla innolla Kirjastojen mies suhtautuu hankkeeseensa ja ylistää kirjastolaitostamme, maailman parasta.