Arktiksen armoilla

Kuumin kesä 80 vuoteen, pitäisi varmaan kirjoittaa kesäkirjoista. Nuoruuden helteistä muistan muutaman, enemmän tai vähemmän sattumalta käteen osuneen kirjan.

Joskus oppikouluikäisenä 60-luvun loppuvuosina meillä oli omakotitalon parvekkeella patja ja pari vanhaa puuvillatäkkiä. Siellä loikoiltiin lukemassa. Muistan, että luin jotain Alistair MacLeanin jännäriä ajankuluksi. Kyseessä oli ehkä Kun kello lyö tai Kotkat kuuntelevat. Parveke oli varjon puolella ja lukeminen kesti kauan.

Toisena lukiokesänä kaipasin ilmeisesti avantgardistisia haasteita, koska tahkosin läpi Markku Lahtelan kirjaa Se. Lukeminen tapahtui aurinkoa ottaessa kuumalla kalliolla. Männyt tuoksuivat ja heinäsirkat sirittivät kovaäänisesti. En usko, että ymmärsin kirjasta paljoakaan, mutta siitä huolimatta olen jotenkin merkillisesti laskenut sen lukemisen itselleni plussaksi.

Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen 70-luvun puolivälissä olin työssä kesäsiirtolassa. Työpäivät olivat pitkiä eikä aikaa lukemiseen oikeastaan ollut. Iltaisin, kun kävin nukkumaan joskus yhdentoista tienoilla, luin huoneeni kaapista löytynyttä romaania. Se kertoi jäätikölle tehdystä tutkimusretkestä, ja tuntui sopivan kuumien kesäpäivien päätteeksi. Siirtolatyö kesti 6-7 viikkoa ja muistaakseni löytöretki saatiin päätökseen tuossa ajassa.

Olen vuosikymmeniä uskonut, että kirjan nimi oli Arktisen armoilla, mutta googlaus paljasti oikeaksi nimeksi Arktiksen armoilla (Kein Winter für Wölfe). Saksalainen nuortenkirjailija Kurt Lütgen sai siitä Saksan nuortenkirjallisuuspalkinnon v. 1956 ja se suomennettiinkin heti seuraavana vuonna.