Nykyruno elää!

Olin ihan konkreettisessa lukupiirissä. Kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särössä vaikuttavat runoilijat roudasivat itsensä Kotkaan ja lukivat runojaan kultturellista luonteestaan tunnetussa Ravintola Albertissa. Suurin osa yleisöstä istui kuuntelemassa koko illan. Rentoon tunnelmaan tupsahti myös jokunen, joka ei tiennyt mistä oli kysymys ja näin satunnainenkin kävijä sai pienen runoannoksen juomansa ohella.

Paikalla olivat runoilijat Markku Aalto, Veera Antsalo, Riikka Heinonen, Marjo Heiskanen, Tuukka Hämäläinen, Tuomas Kerätär, Mark Mallon, Anne Mölsä, Ulla Ora, Teppo Paulasto ja Juha Rautio. Aalto, Mallon ja Hämäläinen ovat julkaisseet tänä vuonna runokirjan kukin, Juha Rautiolta tuli runokirja ja Marjo Heiskaselta romaani viime vuonna. Muitten tekstejä löytyy mm. Särö-lehdistä, joita voi kysellä kirjastoista ja Särön toimituksesta http://sarolehti.wordpress.com.

Moderni runous on niin vaikeaa, ei sitä voi ymmärtää. Näin kuulee usein sanottavan lukupiirissä, kun mietitään luettavia kirjoja. Itse sanon yleensä, ettei sitä tarvitse ymmärtää – siinä merkityksessä, minkä me annamme ymmärtämiselle. Jos ymmärtäminen määritellään jonkinlaiseksi loogiseksi kokonaiskuvaksi tai loppupäätelmäksi, ei nykyrunoa ehkä voikaan ymmärtää. Kysymyksessä on avoimien lauseiden ja ilmaan jäävien ajatusten sietämisen vaikeus. Kun pääsee sen yli, nykyruno avautuu loputtomien mahdollisuuksien kenttänä, avaruutena, missä ajatukset kelluvat niin kuin isoäiti Italo Calvinon kirjassa Kosmokomiikkaa.

Eikö ajatus ole usein keskeneräinen, katkelma? Se voi odottaa jatkoa, mutta aina sitä ei tule – silti ajatus vaikuttaa. Runo voi minusta toimia samalla tavalla. Kickseiksi riittää, jos löydän runosta yhdenkin säkeen, joka toimii omassa ajatusmaailmassani.

Säe jatkaa elämäänsä ajatuksissani silloin, kun sitä voi pohtia moneen kertaan ja suuntaan, ja silti jää vielä jokin selittämätön elementti, kuten ”silmien havaitseman pimeän tarkoitus/on rikkoa kuoleman ylivaltaa maan päällä”(Mark Mallon: Aregemia. Tammi 2010). Työkaveri avasi uuden runokirjan ja löysi heti alusta häntä liikuttavan säkeen ”Veden äärellä seisoo nainen/ joka siirtää vuoria”. (Tuukka Hämäläinen: Moottorit. Ntamo 2010)

Markku Aalto kertoi, että hän luki joku vuosi sitten kaikki mahdolliset runokirjat ja yritti ymmärtää isolla yyllä. Sitten hän ajatteli, että so what ja tuloksena syntyi nuoren miehen tarina: hilpeää itseivaa, piikkejä runoilijan persuksiin ja vähän muidenkin. Runoja, joita ymmärtää ihan väkisinkin. ”Villi nuoruuteni, kestihän se/ puoli vuotta kaikkiaan./ Mutta kymmenen vuoden synnit,/ ei sillä pikakelauksella/ ehtinyt pysähtyä häpeämään.” (Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn. Idiootti 2010) Kuulemma runoja lukemattomat sukulaisetkin tarttuivat tähän kirjaan.

Kesän tullessa runous kömpii esiin monella paikkakunnalla: heinäkuussa runoteatteria Kajaanin runoviikolla, Lyriikka lentoon -teemalla Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa, luontoa Uuden kirjan päivillä Orivedellä.

Näitä ennen iskee runon kimppuun Tampereen Runokaupunki kesäkuun alussa. Runoon voi törmätä kirjastossa, bussissa, puistossa ja jopa kadulla kulkiessa, päivällä ja yöllä. Laskujeni mukaan ohjelmassa mainitaan yli 30 runoilijaa. Tulee kiire, jos aikoo tutustua kaikkiin etukäteen! Ohjelma osoitteessa http://www.runokaupunki.fi